lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ihan tavallisen, asiantuntemattoman kotiäidin ihmettelyä maailmanmenosta... Olen herännyt ihmettelemään esimerkiksi politiikkaa, en niinkään poliittisesta näkökulmasta vaan ihan tavallisen kansalaisen silmin. Omia arvojani ovat perhe ja lasten hyvinvointi, rehellisyys ja avoimuus, auttavaisuus ja lähimmäisestä huolehtiminen ja nyt kummastelen, miksi nämä arvot hetkittäin tuntuvat olevan niin suuressa ristiriidassa päätösten tekijöiden kanssa...

Esimerkiksi Jasper Pääkkösen esiintuoma kalastusjupakka. Jos ministeriö pyytää olemaan herättämättä keskustelua aiheesta, ei noudata itse tilaamansa tutkimuksen suosituksia ja on eri mieltä lähes koko eduskunnan kanssa, herää kysymys, onko kysymys kenties jostain muusta kuin yleisestä hyvästä? Ja itseäni ihmetyttää eniten, miten paljon rahaa tämänkin asian käsittelyyn on kulutettu? Tutkimus, tutkijoiden palkat, ministerin ja hänen avustajiensa palkat ja kaikki muu tämän aiheen parissa käytetty aika ja raha (edustuslounaat, taksimatkat). Kyse ei ole niinkään tästä yhdestä asiasta vaan siitä, että jos tällainen tulee julki, mitä kaikkea muuta jääkään tulematta veronmaksajien tietoon.

http://yle.fi/uutiset/jasper_paakkonen_ministerio_yritti_hiljentaa_kalastuskiintiokritiikin/6565975

http://yle.fi/uutiset/kalastusneuvos_tutkijoilla_on_jaanyt_vanha_levy_soimaan_kalastuskiintioista/6563421

http://www.hs.fi/kotimaa/Ministeri%C3%B6+valikoi+mieleisens%C3%A4+tutkimustiedon/a1364783524676


Tästä se ajatus sitten lähti...

http://yle.fi/uutiset/mista_saastaisit_mita_korottaisit_kerro_meille/6547444

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti